MIIRIS
Taidetyöskentelyä mielikuvituksen siivillä

 Kevät ja kesä 2024

Kuluneen kevät- ja kesäkauden aikana on testailtu mm. kenkien uudelleenkäyttöä. Taidetuokiot järjestettiin Heinäveden kirjastolla kesäkuun alussa. Somistimme vanhoja kenkiä maalaamalla ja piirtämällä. Kenkiin saimme vielä täytettä paikalliselta kukkakaupalta. 





Toteutimme Pitopalvelu Väkkärän kanssa taidepajat Torvelan vanhalla koululla. Nämä pajapäivät ovat osa lasten Vekara Varkaus festivaaliviikkoa. Lähikunnat voivat osallistua mukaan toteutuksiin. Tänä kesänä teemana oli JUHLAT. Vekara Varkaus -tapahtuma järjestettiin jo kolmannenkymmenennen kerran. Oli siis aihettakin juhlaan!

Teeman mukaan järjestimme lasten juhlat. Ensimmäisenä päivänä leivoimme ja suunnittelimme yhdessä ohjelmaa. Päivään mahtui myös somisteiden tekoa. Väritimme ulkona jättikokoisia suodatinpusseja pipeteillä. Suodatinpusseista rakensimme lippusiimoja ja osa pusseista päätyi juhlahatuiksi. 

Toisen päivän alkuun leivoimme lisää herkkuja. Iltapäivälle olikin sitten kattaukset ja itse juhlan vuoro. Mahtavat tapahtumarikkaat päivät värittivät vanhan koulun miljöötä. Ihanaa!